Mä lähden pois pois pois pois

Minä vihaan jäähyväisiä. Minä vihaan luopua sellaisesta mitä rakastan. Minä vihaan lähteä pois paikasta jossa minulla on hyvä olla. Minä vihaan tavaroiden pakkaamista. Minä vihaan sitä, että aamulla kun herään, en voi palata enää teatterin pariin ihanian ystävien kanssa. Minä vihaan sitä, että jokainen Väkivahvalainen 10-11 lähtee kulkemaan omia polkujaan 18.5.2011.
Pakko se on hyväksyä. Koulu loppuu ensi viikolla ja jokainen meistä lähtee kohti uutta.
Kohti uutta.. mikä se uusi on? Sitä ei taida tietää tässä vaiheessa vielä kukaan meistä.

Sen lisäksi että kirjoittelen Anna Liisa -blogiin viimeistä kertaa, pakkaan samalla tavaroitani. Inhoan noita nyssyköitä tuossa lattialla. Miksen vaan voisi purkaa laukkuja ja laittaa tavaroita takaisin kaappiin? Eikö ensi viikolla olekaan normaali viikko? Eikö meillä olekaan aamulenkkejä ja Tiinan vetämiä Pilates-tunteja jalan nostojen kera? Hetkinen, tai ehkä olenkin pakkaamassa koska lähden vain käymään kotikaupungissani ja pianhan tulen takaisin. Enkö tulekin? Ei, en tule.

Vuosi Väkivahvassa on antanut niin paljon. Nyt käsitän mitä näyttelijäntyö oikeasti on. Tärkein oivallukseni lienee läsnäolon merkitys. Ai niin, ja oma näyttelijäntyöni ei ole enää sellaista väkisin työntämistä. Tai no, ehkä siihen tulee aina välillä langettua, itse kullakin, mutta sen tiedostaa melko nopeasti.
Tuntuu kuin olisin rauhoittunutkin vuoden aikana. Käytän energiani hyödyllisesti hosumisen sijaan.
Keskittymiskykyni on parantunut huomattavasti. Parhaimmillani pystyn sulkemaan kaiken ympärillä tapahtuvan pois, ja keskityn vain omaan tekemiseeni.
Huh huh. Muutosta on tapahtunut kyllä moneen suuntaan.
Jos joku harkitsee näyttelijän uraa, suosittelen ehdottomasti Väkivahvaan tulemista!

Väkivahva on ollut yksi elämäni parhaimmista vuosista. Heippa vaan maailman rakkaimmat opiskelutoverit sekä Tiina ja Kaitsu ja kaikki muutkin huippuopet!!!!!!!! Teitä tulleepi hirmu kova ikävä!

Terkuin, Henna..
Ismo Alankoa siteeraten:

Mä lähden pois pois pois pois
Pois tästä maasta jossa hiukset jäätyy kiinni lattiaan
Mä lähden pois pois pois pois
Pois tästä kaupungista jossa sormet tarttuu kiinni ikävään

Muutetaan pois tästä maasta
mutta minne me muutetaan
Sinnekö missä siintää onnen satumaa?
Sinnepä sinne vie mun aatoksein
kun räntää sataa vaakasuoraan
ja harmaa kylmä peittää maan

Mä lähden pois pois pois pois
Pois tästä maasta jossa juuret kasvaa kiinni kivikkoon
Pois tästä kaupugista jossa nauru kuolee nauruun

Muutetaan pois tästä maasta
sinnekö missä siintää onnen satumaa
kun räntää sataa vaakasuoraan

Enää kaksi keikkaa

Viime viikko meni keikkahommien parissa. Ensimmäinen keikka oli Joensuussa sijaitsevassa Pataluodon koulussa. Katsojat koostuivat ysiluokkalaisista sekä lukiolaisista. Ennen näytöstä mietimme, että kuinkahan moni yläastelainen alkaa pyöriä penkissään tai rupatella kesken näytöksen - no ei kukaan! Niin ne vain kiltisti istuivat koko näytöksen ajan. Ehkä ihan lopussa oli havaittavissa pientä "liikehdintää" penkin pohjalla.
Seuraavana päivänä lähdimme kohti Kälviän kulttuuriopistoa. Opistolla meidät otettiin erittäin lämpimästi vastaan ja katsojia oli paljon. Näytelmästämme oli tykätty, koska positiivisen palautteen määrä oli niin suuri.
Kävimme tutustumassa myös Kokkolan ammattikorkeakouluun esittävän taiteen puolelle, eli teatteri-ilmaisun ohjaajan opintoihin. Illalla kävimme katsomassa erään ohjaajaopiskelijan työn, Rossum's Universal Robots. Siitä suuntasimme koko poppoon kanssa intialaiseen ravintolaan. Ihana reissu kaikin puolin!

Huomenna on keikka Uimaharjussa ja keskiviikkona Joensuun Normaalikoululla. Siinäpä ne sitten olivatkin. Harmi homma. Omasta puolestani olisin ollut valmis vetämään useammankin keikan. No, elämä jatkuu vielä Anna Liisankin jälkeen. Toivotaan että pääsemme lämmittämään näytelmän joskus uudestaan.

Anna Liisan tekemisestä on jäänyt hyvä maku. Ihanaa, kuinka lämmöllä ihmiset ovat ottaneet näytelmämme vastaan. Kiitoksia on tullut monesta eri suunnasta. On kirjoiteltu lehdissä sekä netissä ja kiittämään on tultu ihan kasvotustenkin.

Jälleen päätän jutusteluni muutamaan kuvaan.

Terkuin,
Henna

Lavasteiden rakentelua Pataluodossa.

 Kälviän kulttuuriopisto.

 Ja taas laitellaan lavasteita, tällä kertaa Kälviällä.

Töitä tehdessä tulee nälkä. Silloin pitää suunnata tietty inkkariravintolaan.

Anna Liisassa on onnistuttu!

Ensi-ilta oli ja meni. Enskaria edeltävänä päivänä ollut kenraaliharjoitus oli aika kaoottinen. Me kaikki ajateltiin että no mitähän tästä oikein tulee. Onneksi kuuluu sanonta: karmea kenraali, hyvä ensi-ilta. Näin se meni meilläkin. Enskarissa laitoimme kaikki peliin ja pidimme huolen ettei replojen väliin jää ilmaa eikä esitys jää laahaamaan. Katsomo oli täpösen täynnä ja yleisö lähti esitykseen täysillä mukaan. Saimme positiivisia kommentteja sekä paljon kiitosta. Katsomossa istui myös sanomalehti Karjalaisen teatterikriitikko Sari Sudensalmi. Näytelmä sai hyvät arviot. Ne voi käydä lukemassa oheisen linkin takaa:
http://www.karjalainen.fi/karjalainen/Kulttuuri/kokonaisuus_hallussa_7005410.html
Nyt vain sama energian määrä viimeisiin esityksiin niin hyvää jälkeä tulee!
Esityksiä voisi verrata viiniin. Näytelmä kehittyy viinin tavoin - paranee vanhetessaan. Eli mitä enemmän esityskertoja tulee, sitä laadukkaampi näytelmästä tulee ;).

Hurjaa ajatella että Anna Liisaa on työstetty koko kevään ajan, ja kohta se onkin jo ohitse. Keskiviikosta sunnuntaihin on kotiesityksiä ja ensi viikolla lähdemme kiertueelle. Siinä se sitten onkin.
Tuntuu, että juuri kun alkoi päästä vauhtiin, niin kohta näytelmää ei enää esitetäkään. Surullista. Ei enää muutenkaan kauaa, kun koulu loppuu ja kaikki lähtee omille teilleen. Täytyy siis nauttia viimeisistä hetkistä Väkivahvalaisten kanssa. Paras ryhmä koko elämäni aikana! Kaikki ovat tukeneet toisiaan koko prokkiksen ajan. Jokaisella meistä on ollut vaikeita aikoja. On ollut mummojen ja pappojen menetyksiä, ja muita sydänsuruja. Ketään ei ole jätetty yksin missään vaiheessa. Myös Tiinaa ja Kaitsua tulee ihan hirmuisen kova ikävä. Voi kunpa jokainen ihminen voisi jossain elämänsä vaiheessa tavata heidät.

Henna

Anna Liisa -kilpailun voittajat selvillä!

ANNA LIISA KILPAILU ON PÄÄTTYNYT!
Voittajat arvottiin netin kautta osallistuneiden kesken sekä Kauppakeskus Iso Myyssä 19.3.2011 arvontaan osallistuneiden kesken!

Vapaaliput Anna Liisa -näytökseen voittivat:
Sari Lämsä, Joensuu
Sipi Laukkanen, Joensuu
Vuokko Kortelainen, Viinijärvi

Upeat t-paidat voittivat:
Anja Eronen, Joensuu
Leena Nyyssönen, Lehmo

Kilpailun onnettarena toimi Pohjois-Karjalan opiston aina avulias talonmies - Erkki ja voittajien julistajana Teatteri Väkivahvan sympaattinen näyttelijäopiskelija, Kirsikka Leino.

OIKEIN PALJON ONNEA KAIKILLE VOITTAJILLE!
Onnekkaille on ilmoitettu myös henkilökohtaisesti!

Mikä siinä lavalla olossa jännittää?

Ollessani lavalla, tunnen kehoni kiristyvän jonkin ympärille. Se ikäänkuin pakottaa itsensä
sulkeutumaan, ettei mitään pääsisi karkuun, mikään ei pääsisi pinnalle kertomaan sisälläni
tapahtuvasta asiasta. Ärsyynnyn tuohon oloon ja ajatukseni karkaavat omille teilleen; alan
keskittymään itseni rauhoittamiseen ja rentouttamiseen. Löysään jännittyneet hartiani, rintakehäni, annan hengityksen valua palleaan ja sama liike valuu lantiota pitkin reisiin ja lopulta jalkateriin, missä kaikki jännityksen kuona-aineet valuvat pois. Tunnen oloni tyyneksi, virtaavaksi ja avoimeksi.

"'Minä olen tässä, minun kehoni hengittää." Jännitys katoaa ja huomaan olevani jossain muualla, ihminen vieressäni on tuttu toisesta todellisuudesta. Hän on rakkaani, elämäni, ihanin ja kaunein asia maailmassani. Hän on peloissaan, hän katsoo minua silmiin ja rukoilee anteeksiantoa. En voi antaa sitä, hän on tehnyt minua kohtaan jotain väärää, en vain tiedä mitä. Se alkaa sattumaan vatsassa, leviää rintakehään ja lamauttaa hengitystä. "Älä nyt kiristy hengityksen ympärille, anna sen vaikuttaa." Minut valtaa pelko menetyksestä. Toinen vaatii häntä omakseen. Viha alkaa levitä käsistä jalkoihin, muuttaen hengityksen, jännittäen kehon valmiuteen. Se ei jäykistä estävästi, se kiihottaa olotilan johonkin suurempaan. Annan sen kasvaa, sen on saatava elää sisälläni, sen toisen ihmisen, hänen elämänsä on näytettävä, hänen tarinansa on kerrottava.

Löysin tänään ajatukselle kodin, se asuu kielen takana.

-Mikko

Minun matkani näyttelijäksi on vasta alulla.

Olen aina etsinyt jotain lavalla ollessani. En vain ole osannut etsiä vastausta siihen, mikä on ollut "väärin" tekemisessäni. Kyllästyin ikuiseen samaan epätoivon tunteeseen ja tein elämäni näyttelijänä parhaimman ratkaisun hakea ja tulla teatteri väkivahvaan. Oppiminen on ollut haasteellista, kun on joutunut menemään itseensä sisälle avatakseen kehon lukkoja, joita on tehnyt suojellakseen itseä. Tämä matka on ollut raskasta ja samalla niin antoisaa. Se mitä etsin löytyi viimeinkin. Läsnäolo ja avoimuus lavalla, roolihenkilön pyrkimykset ja ajatukset, vaikuttaminen ja vaikuttuminen rohkeasti sekä oikeasti. Näiden asioiden tullessa esille alkoi sisäistämisen jälkeen uudenlainen into ja ajattelumalli näyttelijänä.
Olen huomannut olevani kuvituksen mestari eli pinnallisesti näyttänyt elein mitä minulle tapahtuu roolihenkilönä. Sekä aina halunnut näyttää kauniilta lavalla ja saada valmista heti. Nyt olen opetellut ensin kääntämään asiat ajatuksiksi ja sen jälkeen ajatukset luonnollisiksi teoiksi. Oppinut myös rakastamaan olla kohtuuton ja hirveä. Opetellut olemaan ajattelematta lopputulosta.
Harjoitellessani roolihenkilöä olen pyrkinyt saamaan esiin hänen ajatukset ja teot tapahtumissa. Helpointa olisi antaa vaan omien ajatusten tulevan unohtaen roolihenkilö. Miksi aina ihmisten pitäisi päästä helpolla vaivaamatta itseään? Koska olemme laiskoja sekä pyrimme pysymään omalla tutulla mukavuusalueella. Paljon antoisempaa on ollut tutustua roolihenkilöön ihmisenä. Se on opettanut tulemaan minut pois omalta mukavuusalueelta. Antaen minulle rohkeutta ja itsevarmuutta lavalla. Enään ei ole pelkoa epäonnistumisesta. Koska se on sallittua harjoitellessamme uutta. Miten muuten voisi oppia niin hyvin kuin erehdysten ja epäonnistumisien kautta? Jatkan prosessiani näyttelijänä ylpeänä koska kova työ tuottaa aina hedelmää.

-Jonna

miks oisin hyvä ku voin olla myös huono?

"Mä en osaa. Tänää ei kyl sujunu ollenkaan. Mä olin ihan jumissa, ei niinku tullu mitää. Tänää oli kyl taas semmone päivä ettei mikää onnistunu. Oikeesti mä vaa seisoin paikoillaa enkä kuunnellu, ajatellu tai tehny mitää! Miten tää voi olla nii vaikeeta en tajua..." 

Katseltiin eilen kuvia Anna Liisan ensimmäisistä harjoituksista. Prosessi oli aluillaan, kukaan ei tiennyt mitä tästä tulee tai miten ja mitä ollaan tekemässä. "No me tässä harjoitellaan meidän tulevaa näytelmää", eikä kukaan tiennyt minkälainen näytelmästä on tulossa. Se tuntui hassulta. Syksyllä meille puhuttiin paljon uskalluksesta olla huono ja rohkeasta tarjoamisesta. Ei niiden tarkoitusta voinut ymmärtää, ja vaikka luuli ymmärtäneensä, niin itse en ainakaan sisäistänyt asiaa. Miten niin olla huono, miksi olisin huono?

Nyt kun olemme paljon pidemmällä prosessia ja ensi-ilta häämöttää kahden viikon päässä, alkaa ymmärtämään mitä huonona olemisella ja tarjoamisella ollaan oikeasti tarkoitettu. Minulla on nyt ne ainekset käytössäni lavalla, joita olen kerännyt (tarjonnut) prosessin alkuvaiheissa. Harmittaa mitä kaikkea on jäänyt löytämättä ja saavuttamatta, koska ei itse ole uskaltanut tarjota niin rohkeasti kuin olisi tiennyt pystyvänsä. Silloin ajatteli tekevänsä seuraavassa kohtausharjoituksessa hyvän roolisuorituksen ja toivomalla että pääsisi läsnäoloon lavalla. Voi että miten typerää, nyt sen ymmärtää! Ei sillä oikeasti ole prosessin alkuvaiheissa mitään merkitystä miten siellä lavalla olet tai oletko sisällä roolihahmossa. "KOHTUUTONTA TARJOAMISTA" huutaa ohjaajamme Paavilainen ennen kohtausharjoituksen alkamista, sitten lavalle kävelee näyttelijöitä sievistellen ja leikkimällä olevansa hyviä näyttelijöitä. Nyt jälkeenpäin naurattaa miten tyhmä silloin on ollut!

Vielä on paljon asioita opittavana näyttelijäntyössä sekä roolihahmon luomisessa. Tuntuu että matka on kulkenut varsinkin tämän projektin parissa liiankin nopeasti keretäkseen oppimaan ja pysymään matkassa täysin mukana. Paljon on kuitenkin opittu ja löydetty, eikä matka ole vielä kokonaan lopussa. On mielenkiintoista odottaa ja nähdä minkälaisia asioita tulee vielä löytymään itsestä ja muista. Mielestäni näyttelijäntyön ihanuus piilee siinä, että jokainen matka on uusi, eikä kukaan tiedä mitä se pitää sisällään. Saat olla luvan kanssa huono ja nauttia siitä mitä teet, kunnes opit tuntemaan sinulle täysin uuden henkilön sisälläsi ja elää hänen elämäänsä.

- Miika