Olen aina etsinyt jotain lavalla ollessani. En vain ole osannut etsiä vastausta siihen, mikä on ollut "väärin" tekemisessäni. Kyllästyin ikuiseen samaan epätoivon tunteeseen ja tein elämäni näyttelijänä parhaimman ratkaisun hakea ja tulla teatteri väkivahvaan. Oppiminen on ollut haasteellista, kun on joutunut menemään itseensä sisälle avatakseen kehon lukkoja, joita on tehnyt suojellakseen itseä. Tämä matka on ollut raskasta ja samalla niin antoisaa. Se mitä etsin löytyi viimeinkin. Läsnäolo ja avoimuus lavalla, roolihenkilön pyrkimykset ja ajatukset, vaikuttaminen ja vaikuttuminen rohkeasti sekä oikeasti. Näiden asioiden tullessa esille alkoi sisäistämisen jälkeen uudenlainen into ja ajattelumalli näyttelijänä.
Olen huomannut olevani kuvituksen mestari eli pinnallisesti näyttänyt elein mitä minulle tapahtuu roolihenkilönä. Sekä aina halunnut näyttää kauniilta lavalla ja saada valmista heti. Nyt olen opetellut ensin kääntämään asiat ajatuksiksi ja sen jälkeen ajatukset luonnollisiksi teoiksi. Oppinut myös rakastamaan olla kohtuuton ja hirveä. Opetellut olemaan ajattelematta lopputulosta.
Harjoitellessani roolihenkilöä olen pyrkinyt saamaan esiin hänen ajatukset ja teot tapahtumissa. Helpointa olisi antaa vaan omien ajatusten tulevan unohtaen roolihenkilö. Miksi aina ihmisten pitäisi päästä helpolla vaivaamatta itseään? Koska olemme laiskoja sekä pyrimme pysymään omalla tutulla mukavuusalueella. Paljon antoisempaa on ollut tutustua roolihenkilöön ihmisenä. Se on opettanut tulemaan minut pois omalta mukavuusalueelta. Antaen minulle rohkeutta ja itsevarmuutta lavalla. Enään ei ole pelkoa epäonnistumisesta. Koska se on sallittua harjoitellessamme uutta. Miten muuten voisi oppia niin hyvin kuin erehdysten ja epäonnistumisien kautta? Jatkan prosessiani näyttelijänä ylpeänä koska kova työ tuottaa aina hedelmää.
-Jonna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti