Anna Liisa -kilpailun voittajat selvillä!

ANNA LIISA KILPAILU ON PÄÄTTYNYT!
Voittajat arvottiin netin kautta osallistuneiden kesken sekä Kauppakeskus Iso Myyssä 19.3.2011 arvontaan osallistuneiden kesken!

Vapaaliput Anna Liisa -näytökseen voittivat:
Sari Lämsä, Joensuu
Sipi Laukkanen, Joensuu
Vuokko Kortelainen, Viinijärvi

Upeat t-paidat voittivat:
Anja Eronen, Joensuu
Leena Nyyssönen, Lehmo

Kilpailun onnettarena toimi Pohjois-Karjalan opiston aina avulias talonmies - Erkki ja voittajien julistajana Teatteri Väkivahvan sympaattinen näyttelijäopiskelija, Kirsikka Leino.

OIKEIN PALJON ONNEA KAIKILLE VOITTAJILLE!
Onnekkaille on ilmoitettu myös henkilökohtaisesti!

Mikä siinä lavalla olossa jännittää?

Ollessani lavalla, tunnen kehoni kiristyvän jonkin ympärille. Se ikäänkuin pakottaa itsensä
sulkeutumaan, ettei mitään pääsisi karkuun, mikään ei pääsisi pinnalle kertomaan sisälläni
tapahtuvasta asiasta. Ärsyynnyn tuohon oloon ja ajatukseni karkaavat omille teilleen; alan
keskittymään itseni rauhoittamiseen ja rentouttamiseen. Löysään jännittyneet hartiani, rintakehäni, annan hengityksen valua palleaan ja sama liike valuu lantiota pitkin reisiin ja lopulta jalkateriin, missä kaikki jännityksen kuona-aineet valuvat pois. Tunnen oloni tyyneksi, virtaavaksi ja avoimeksi.

"'Minä olen tässä, minun kehoni hengittää." Jännitys katoaa ja huomaan olevani jossain muualla, ihminen vieressäni on tuttu toisesta todellisuudesta. Hän on rakkaani, elämäni, ihanin ja kaunein asia maailmassani. Hän on peloissaan, hän katsoo minua silmiin ja rukoilee anteeksiantoa. En voi antaa sitä, hän on tehnyt minua kohtaan jotain väärää, en vain tiedä mitä. Se alkaa sattumaan vatsassa, leviää rintakehään ja lamauttaa hengitystä. "Älä nyt kiristy hengityksen ympärille, anna sen vaikuttaa." Minut valtaa pelko menetyksestä. Toinen vaatii häntä omakseen. Viha alkaa levitä käsistä jalkoihin, muuttaen hengityksen, jännittäen kehon valmiuteen. Se ei jäykistä estävästi, se kiihottaa olotilan johonkin suurempaan. Annan sen kasvaa, sen on saatava elää sisälläni, sen toisen ihmisen, hänen elämänsä on näytettävä, hänen tarinansa on kerrottava.

Löysin tänään ajatukselle kodin, se asuu kielen takana.

-Mikko

Minun matkani näyttelijäksi on vasta alulla.

Olen aina etsinyt jotain lavalla ollessani. En vain ole osannut etsiä vastausta siihen, mikä on ollut "väärin" tekemisessäni. Kyllästyin ikuiseen samaan epätoivon tunteeseen ja tein elämäni näyttelijänä parhaimman ratkaisun hakea ja tulla teatteri väkivahvaan. Oppiminen on ollut haasteellista, kun on joutunut menemään itseensä sisälle avatakseen kehon lukkoja, joita on tehnyt suojellakseen itseä. Tämä matka on ollut raskasta ja samalla niin antoisaa. Se mitä etsin löytyi viimeinkin. Läsnäolo ja avoimuus lavalla, roolihenkilön pyrkimykset ja ajatukset, vaikuttaminen ja vaikuttuminen rohkeasti sekä oikeasti. Näiden asioiden tullessa esille alkoi sisäistämisen jälkeen uudenlainen into ja ajattelumalli näyttelijänä.
Olen huomannut olevani kuvituksen mestari eli pinnallisesti näyttänyt elein mitä minulle tapahtuu roolihenkilönä. Sekä aina halunnut näyttää kauniilta lavalla ja saada valmista heti. Nyt olen opetellut ensin kääntämään asiat ajatuksiksi ja sen jälkeen ajatukset luonnollisiksi teoiksi. Oppinut myös rakastamaan olla kohtuuton ja hirveä. Opetellut olemaan ajattelematta lopputulosta.
Harjoitellessani roolihenkilöä olen pyrkinyt saamaan esiin hänen ajatukset ja teot tapahtumissa. Helpointa olisi antaa vaan omien ajatusten tulevan unohtaen roolihenkilö. Miksi aina ihmisten pitäisi päästä helpolla vaivaamatta itseään? Koska olemme laiskoja sekä pyrimme pysymään omalla tutulla mukavuusalueella. Paljon antoisempaa on ollut tutustua roolihenkilöön ihmisenä. Se on opettanut tulemaan minut pois omalta mukavuusalueelta. Antaen minulle rohkeutta ja itsevarmuutta lavalla. Enään ei ole pelkoa epäonnistumisesta. Koska se on sallittua harjoitellessamme uutta. Miten muuten voisi oppia niin hyvin kuin erehdysten ja epäonnistumisien kautta? Jatkan prosessiani näyttelijänä ylpeänä koska kova työ tuottaa aina hedelmää.

-Jonna

miks oisin hyvä ku voin olla myös huono?

"Mä en osaa. Tänää ei kyl sujunu ollenkaan. Mä olin ihan jumissa, ei niinku tullu mitää. Tänää oli kyl taas semmone päivä ettei mikää onnistunu. Oikeesti mä vaa seisoin paikoillaa enkä kuunnellu, ajatellu tai tehny mitää! Miten tää voi olla nii vaikeeta en tajua..." 

Katseltiin eilen kuvia Anna Liisan ensimmäisistä harjoituksista. Prosessi oli aluillaan, kukaan ei tiennyt mitä tästä tulee tai miten ja mitä ollaan tekemässä. "No me tässä harjoitellaan meidän tulevaa näytelmää", eikä kukaan tiennyt minkälainen näytelmästä on tulossa. Se tuntui hassulta. Syksyllä meille puhuttiin paljon uskalluksesta olla huono ja rohkeasta tarjoamisesta. Ei niiden tarkoitusta voinut ymmärtää, ja vaikka luuli ymmärtäneensä, niin itse en ainakaan sisäistänyt asiaa. Miten niin olla huono, miksi olisin huono?

Nyt kun olemme paljon pidemmällä prosessia ja ensi-ilta häämöttää kahden viikon päässä, alkaa ymmärtämään mitä huonona olemisella ja tarjoamisella ollaan oikeasti tarkoitettu. Minulla on nyt ne ainekset käytössäni lavalla, joita olen kerännyt (tarjonnut) prosessin alkuvaiheissa. Harmittaa mitä kaikkea on jäänyt löytämättä ja saavuttamatta, koska ei itse ole uskaltanut tarjota niin rohkeasti kuin olisi tiennyt pystyvänsä. Silloin ajatteli tekevänsä seuraavassa kohtausharjoituksessa hyvän roolisuorituksen ja toivomalla että pääsisi läsnäoloon lavalla. Voi että miten typerää, nyt sen ymmärtää! Ei sillä oikeasti ole prosessin alkuvaiheissa mitään merkitystä miten siellä lavalla olet tai oletko sisällä roolihahmossa. "KOHTUUTONTA TARJOAMISTA" huutaa ohjaajamme Paavilainen ennen kohtausharjoituksen alkamista, sitten lavalle kävelee näyttelijöitä sievistellen ja leikkimällä olevansa hyviä näyttelijöitä. Nyt jälkeenpäin naurattaa miten tyhmä silloin on ollut!

Vielä on paljon asioita opittavana näyttelijäntyössä sekä roolihahmon luomisessa. Tuntuu että matka on kulkenut varsinkin tämän projektin parissa liiankin nopeasti keretäkseen oppimaan ja pysymään matkassa täysin mukana. Paljon on kuitenkin opittu ja löydetty, eikä matka ole vielä kokonaan lopussa. On mielenkiintoista odottaa ja nähdä minkälaisia asioita tulee vielä löytymään itsestä ja muista. Mielestäni näyttelijäntyön ihanuus piilee siinä, että jokainen matka on uusi, eikä kukaan tiedä mitä se pitää sisällään. Saat olla luvan kanssa huono ja nauttia siitä mitä teet, kunnes opit tuntemaan sinulle täysin uuden henkilön sisälläsi ja elää hänen elämäänsä.

- Miika

3. läpimeno

Tässä läpimenossa oli edelliseen verrattuna jo enemmän asioita kohdallaan, mutta näkyi silti, että töitä riittää vielä paljon seuraavalle kahdelle viikolle. Edellisenä päivänä kävin koko näytelmän läpi ja mietin mitä Hussolle tapahtuu näytelmän aikana. Löysin paljon asioita, mitä olin tähän asti tehnyt ihan väärään suuntaan ja tajusin kohtia, mistä löysinkin aivan uusia ajatuksia. Tuntuu vaan hullulta, että tajusin sellaisia asioita tässä vaiheessa kun ensi-iltaan on kaksi viikkoa. Mutta toisaalta, ei kai niitä ajatuksia olisi voinut löytää jos ei pohjalle olisi tehnyt tähän astisia löytöjä. Kaksi viikkoa tuntuu kuitenkin niin lyhyeltä ajalta siihen nähden, että omasta mielestäni roolityöni on vielä niin kesken. Tämän päivän läpimenossa en kuitenkaan osannut toteuttaa eilen löytämiäni asioita ja ajatuskin oli ihan hakusessa välillä. Miten voikaan olla niin vaikeaa yksinkertaisesti kuunnella toista ja ajatella? Vaikka ajatteleminen tulee ihmiseltä täysin luonnostaan niin miksi se lavalla tuntuu niin monimutkaiselta? Miksi on niin vaikeaa olla vain ihminen ja reagoida kuten normaalistikin, mutta vain roolihenkilön näkökulmasta. Jotenkin siitä kai tekee omassa päässään paljon monimutkaisempaa. Oikeasti pitäisi vaan olla läsnä. Sanasta läsnäolo on muodostunut minulle täysin utopistinen asia. Mistä sen tietää onko läsnä vai ei? Ainakin tunnistaa ne hetket jolloin ei todellakaan ole siinä hetkessä, mutta mistä tietää sen kun oikeasti on? Näistä asioista olemme puhuneet niin paljon tämän vuoden aikana ja ne pyörii mielessä koko ajan: ole läsnä, ajattele, vaikutu! Jotenkin niin yksinkertaiset asiat muuttuvat niin monimutkaisiksi kun miettii toteuttaako niitä itse. On todella vaikeaa tietää kun ei voi nähdä itseään ulkopuolelta. Omassa mielessään sitten alkaa analysoimaan tekemistään ja ahdistuu kun miettii osaanko ja näkyykö minusta mitään vai olenko ihan hatelikossa. Kai se on vaan sitä ahdistusta mikä kuuluu asiaan. Hauskinta on, että vaikka se onkin niin vaikeaa ja paljon joutuu tuskailemaan itsensä kanssa, niin silti tästä kaikesta tykkää niin paljon.

-Janna

Tässä vielä muutamia kuvia harjoituksista!

Linkki Ylen uutisiin - Väkivahvalaiset lumikenkäilemässä

Tässäpä olisi suora linkki uutisiin, joihin pääsimme. Juttu meistä on melko loppupäässä. Käykäähän katsomassa!!!

http://areena.yle.fi/video/1300299432129

Henna

Näin se homma etenee

Aamu alkoi kivasti Ylen kuvatessa meidän lumikenkäilyä. Kävimme kohtauksia läpi vaellusmetodilla. Materiaalin voi nähdä uutispätkästä, joka tulee lähipäivinä ulos. Ilmoitan kyllä tarkan ajan kunhan saamme tietää!

Meillä on alkanut pyöriä nyt kaksiosaiset harjoituspäivät, ihan samalla tavalla kuin ammattiteatterissa. Tämä on hyvä puntari siihen, jaksaako teatteria tehdä ammatikseen. Jos jo tässä vaiheessa väsyttää, ei kannata harkita tästä itselleen alaa.

Illalla vedimme muusikoiden kanssa muutamia kohtauksia läpi. Houkutteli niin paljon ottaa kuvia, että pakkohan se oli taas kamera kaivaa esiin. Kuvissa on käyty sellaisia kohtauksia läpi, mitä olen kuvannut jo aiemminkin. Kuvia katsomalla voitte nähdä ja vertailla, mikä on muuttunut - vai onko mikään. Pitäisi kyllä olla huomattavissa muutosta.

Niin, ja huomio huomio: Kaikki Joensuussa ja sen lähiseudulla liikkuvat: Tulkaa kaikki katsomaan meitä Väkivahvalaisia Kauppakeskus Iso Myyhyn tulevana lauantaina 19.3 - joka on muuten Minna Canthin päivä! Olemme paikalla klo 11-13! Samalla voit käydä osallistumassa meidän arvontaan.

No nyt niihin kuviin!

- Henna

Paluu arkeen

Tänään pyörähti toinen päivä hiihtoloman jälkeen käyntiin lumikenkäilyn merkeissä. Käytiin läheisellä mäellä myllertämässä ja Yle oli mukana kuvaamassa juttua paikallisuutisiin. Muuten olemmekin puvustusryhmän kanssa puuhailleet puvustuksen parissa lähinnä Hussojen mekkoja valmistaen. Ahdistus kasvaa kun tietää ettei aikaa ole enää paljoa ja tuntuu, että otimme hurjan harppauksen taakse päin työssämme. Lomaa edeltävässä läpimenossa huomasimme, ettei siihen astinen idea puvustuksesta ollut toimiva ja nyt tuntuu, että olemmekin taas ihan hukassa siitä mihin suuntaan lähdemme sitä viemään. Mutta niinhän se menee. Puvustuksessa niin kuin näyttelijäntyössä. Olisi todella helppoa jos idea ja puvut olisi valmiita sormia napsauttamalla, mutta se on omanlaisensa prosessi joka syntyy pala kerrallaan ja kokeilemalla. Toimimattomista asioista syntyy aina uusia ideoita ja niin se vaan pikku hiljaa alkaa loksahdella paikoilleen. Pitäisi vaan luottaa siihen, ettei kaikkea tarvitse olla tässä ja heti. Onneksi tänään saimme Hussojen mekot hyvälle pohjalle ja siitä saikin puhtia taas eteen päin kun tunsi onnistuneensa. Puvustus teettää meillä paljon töitä, mutta sen ohella pitäisi saada tehtyä myös sitä tärkeintä: roolityötä. Viimekertaisen läpimenon jälkeen jäi todella huono fiilis omasta tekemisestä ja tajusi myös kuinka paljon täytyy tehdä töitä näinä parina viikkona ennen ensi-iltaa. Loma tuli todella rarpeeseen, sillä aloin mennä jo täysin lukkoon oman itseni kanssa, kun tunsin olevani ihan hukassa roolityöni kanssa ja tuntui vaan etten tee tarpeeksi eikä mikään riitä itselleni. Tuntui, etten vaan löydä Hussoa itsestäni ja koska päässäni pyöri liikaa ajatuksia siitä etten osaa ja pitäisi tehdä enemmän ja miten pitäisi, niin sitten tulikin täysin seinä vastaan ja olin ihan tukossa. Mutta pienen hermoloman jälkeen tajusin, että eihän roolin pitänytkään siinä vaiheessa olla vielä "valmis". Lomalla saivat aivot nollautua ja akut latautua, joten nyt on taas helppo aloittaa harjoitukset avoimin mielin. Ahdistuneet ajatukset on korvautunut ajatuksilla siitä, että nyt aion hakea vielä vaan lisää sekä tehdä rutkasti töitä sen eteen, että voin tuntea antaneeni kaikkeni. Innolla odotan jo seuraavia Husson harjoituksia niin saa taas yrittää uudelleen ja pääsee tekemään sitä mistä nauttii: harjoittelemaan.

-Janna

Minun mielestäni jokainen ihminen on kiinnostava. On kiinnostava seurata leikkivää lasta. On kiinnostava seurata hedelmäpeliä pelaavaa vanhusta. On kiinnostava seurata vastarakastunutta paria tai kananmunia keittävää luokkatoveria.

Meistä näkee helposti ajatuksiemme kulun, vaikka emme sanoisi juuri mitään. Pelkkä liikkuminen ja pienet eleet kertovat paljon. Vaikka vastarakastuneet eivät sano mitään on heidän olemuksestaan ja liikkeestään helppo sanoa, että he ovat vastarakastuneita.

Me kaikki koemme arkielämässä tunteita. Suru, ikävä, ilo ja viha ovat meille kaikille tuttuja. Meidän jokaisen pitäisi olla näiden tunteiden asiantuntijoita. Jokainen meistä tietää miltä suru, ikävä, ilo ja viha tuntuvat kehossamme. Kaikki tietävät, mitä fysiologisia muutoksia erilaiset tunteet meissä aiheuttavat.

Ihminen on laumaeläin. Jokainen meistä on päivittäin jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Kommunikoimme toistemme kanssa sanattomasti joko tahattomasti tai tahallisesti. Jo pelkkä asento, pään nyökyttäminen, katsekontaktin ottaminen tai sen purkaminen kertovat paljon kahden ihmisen vuorovaikutuksen keveydestä tai sen kireydestä. Loppujen lopuksi sanoilla ei ole merkitystä, koska paljastamme itsestämme paljon tahattomasti. Monesti puhe on pelkkää ajatusten jatketta, mutta usein ajatus näkyy jo ennen puhetta.

Kaikki yllämainitut seikat voisivat hyvin olla minun havaintojani ihmisenä olemisesta. Ne ovat kuitenkin minun havaintojani näyttelijäntyöstä. Näytteleminen on ihmisenä olemista. Näytellessäni minä koen toisen ihmisen (näytelmän henkilön) elämää itseni kautta. Meissä kaikissa on ainekset tulla loistaviksi näyttelijöiksi, sillä me kaikki osaamme kokea elämää ja tunteita sekä olla ihmisiä. Sitähän me teemme joka ikinen päivä. Miksi maailma sitten ei ole pullollaan Juha Mujeen tai Esko Salmisen kaltaisia loistavia näyttelijöitä?

Miksi näyttelijäntyö on niin vaikeata, jos näytteleminen on ihmisenä olemista? Minusta tuntuu, että näyttelijäntyön tärkein elementti on läsnäolo. Me kaikki olemme läsnäolevia ja vaikutumme toisistamme tässä todellisuudessa. Näyttellessäni roolihenkilöä jätän tämän todellisuuden ja siirryn näytelmän maailmaan ja roolihenkilön saappaisiin. Yht'äkkiä ihmisenä oleminen ei olekaan niin helppoa.

Minun mielestäni avain onnistuneeseen suoritukseen näyttelijänä on näytelmän maailmaan uskominen. Näyttelijän täytyy ruveta elämään roolihenkilön elämää ja olla läsnä näytelmän todellisuudessa samalla intensiteetillä kuin omassa henkilökohtaisessa elämässään. Näin minä olen ymmärtänyt läsnäolon käsitteen. Vain tällä tavalla kananmunien keittäminen teatterin lavalla on yhtä mielenkiintoista seurattavaa kuin luokkatoveri keittämässä kananmunia Urkan keittiössä.


Tämän minä olen oppinut.

- Konsta

Ajatuksia toisen läpimenon jälkeen

Miten se voikaan olla niin vaikeaa? kun ainoat asiat mitä pitäis tehdä on olla läsnä tilanteessa ja vaikuttaa ja vaikuttua. Kuulostaa helpolle, mutta tuntuu niin pirskatin vaikeelle. Ärsyttää ihan, kun tuntuu jotenki siltä että ei saa mitään tolkkua tuosta omasta tekemiseestä, ihan kun vaan höseltäis ja pyöris siellä lavalla ihan ilman minkäänlaista ajatusta ja minkäänlaista syytä.
Mutta nyt loman viettoon ja sen jälkeen alkaakin hirmusen tiukka työjakso, jolloin ei anneta periksi, vaan tehään kaksinverroin töitä.
Siitä tulee vielä hieno juttu, kunhan vaan saadaan ajatukset kohilleen ja palikat paikoilleen!

Anna

Osallistu kilpailuun - niin juuri - SINÄ siinä!

Osallistu Anna Liisa -aiheiseen kilpailuun, ja voita hieno Anna Liisa t-paita tai vapaaliput näytökseen!
Kilpailuohjeet alla. Klikkaa kuvaa - näet huomattavasti paremmin!
Hop hop, nyt heti osallistumaan kilpailuun! Voittajat arvotaan 29. maaliskuuta 2011!!!

Kisa-terkuin, Henna